Kermankosken lava

♥ Suomen kaunein kesälava 2024 ♥

♥  Tanssit uniikissa miljöössä ♥

"Kesälavojen kermaa" Lue lisää

Kermankosken lava on kuuluisa kesätanssilava Heinävedellä.

Urheiluseura Heinäveden Hyrskeen omistama lava on rakennettu v. 1959 idylliselle paikalle, pienelle saarekkeelle kahden kosken väliin.

60-luvulla tansseja järjestettiin Kermankoskella jopa kolmet viikossa, ja huvi-lipun lavatansseihin lunasti parhaillaan noin 40 000 asiakasta kesässä.

80-luvulla disko-huuman myötä tanssilattiasta lohkaistiin yksi siipi nuorisolle, 90- luvulla taas rakennettiin lavalle tuolloin hyvin väkeä vetänyt olutterassi.

Vuosikymmenten suosion jälkeen lavaa pidettiin kiinni vuosina 2003-2013. Tuona aikana lavaa kuitenkin vuokrattiin kolmena kesänä kesäteatterikäyttöön ulkopuoliselle yrittäjälle.

Nykyisin Kermankosken lava elää uutta kulta-aikaansa;

Tanssilavan ohjelmisto koostuu Suomen kärkiesiintyjistä, juhannuspäivän ohjelma on suunnattu rennompaan menoon.

Monipuolisia lavan paikallisia herkkuja kutsutaan jo Suomen kuuluiksi, myös palveluiden tasoon on kiinnitetty paljon huomiota.

Lavan rakennusten kunnostustoimet ovat olleet viime vuosina mittavat, myös persoonalliset yksityiskohdat tanssilavan sisustuksessa ja somistuksessa viehättävät tanssikansaa.

Näiden lisäksi harvinainen, upea sijainti kansallismaiseman ytimessä – kahden kuohuvan kosken ja Kermajärven keskellä – tekevät tanssi-illasta Kermankosken lavalla ainutlaatuisen kokemuksen.

OHJELMA

FACEBOOK

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons

Kerman tämän viikon ihanat tanssit tahdittavat: ❤️
Ke 16.7. @alinaliikola & Afrodite
Pe 18.7. @kyostijohannes & @ajatonsointu

Nähdään tansseissa! 🫶💃🏼🕺🏻

#kermankoskenlava #lavatanssit #heinävesi
... See MoreSee Less

Kerman tämän viikon ihanat tanssit tahdittavat: ❤️
Ke 16.7.  @alinaliikola & Afrodite
Pe 18.7. @kyostijohannes & @ajatonsointu

Nähdään tansseissa! 🫶💃🏼🕺🏻 

#kermankoskenlava #lavatanssit #heinävesiImage attachment
1 day ago

Kovin on kaunista meillä täällä Kermassa - erityisesti nyt kun kelit ovat vaihtuneet lämpimimmiksi! ☀️🥰 Kovin on ollut myös kiireinen kevät ja alkukesä 😅, joten tässä vähän kuulumisia pidemmältä aikaa.

Lavalla tanssitaan tänä kesänä ennätykselliset 15 tanssit. Se on enemmän kuin tällä vuosituhannella kertaakaan. 💃🏼🕺🏻Kausi päättyy normaalia aiemmin 8.8. Tämä siksi, että kahden elokuun viikonlopun esiintyjät peruuntuivat keväällä 😐

Tällä viikolla Kermassa viihdyttävät naapuripitäjä Liperin oma tyttö - meille ”uusi” Alina Liikola - keskiviikkona, ja iki-ihana Kyösti Mäkimattila perjantaina 🤩 - tervetuloa tanssin pyörteisiin!

Heinäkuulle mahtuvat vielä Energia-orkesterin (23.7.), Dallapen (25.7.) ja Kari Hirvosen (30.7.) tanssit. Ei huono! ☺️

Elokuu päräytetään käyntiin Jarkko Yli-Sikkilällä (1.8.) ja koulujen alkua juhlitaan Hurman tahdeissa (6.8.). Päättäjäiset venetsialaistunnelmissa vietetään (8.8.) Antti Ahopellon seurassa. ❤️ Ohjelman ja lisää tietoja lavasta ja esim. majoitusmahdollisuuksista löydät www.kermankoskenlava.fi -osoitteesta.

Lauantaina vietettiin lavalla Jorma Uotisen ja Helena Lindgrenin kera Heinäveden Musiikkipäiviä. Elokuussa on Muinaisseuran konsertin vuoro 🎶 ja Satumaan kuningas- musiikkinäytelmä nähdään lavalla 24.8.

Pitkästä aikaa saavat lavan seinät todistaa myös nuoren parin onnea hääjuhlassa 💞💍, ja taitaapa muitakin juhlan aiheita meille vielä tänä kesänä siunaantua 🥰..

Viime talven aikana meillä urakoitiin entiseen diskon, nykyisen tanssilattian toiseen siipeen uudet liukulasi-ikkunat. Nyt ilmanvaihto toimii paremmin tanssijoille sielläkin ja viilennystä (tai tarvittaessa lämmintä) saa myös ikkunoita avaamalla/sulkemalla.

Keväällä paneloitiin orkesterikorokkeen yläpuolelinen katto ja Sinitaivaan Jukan 💙kanssa valkattiin taustalle orkesterien tarpeet täyttävä akustinen verho. Korokkeesta tulikin kerrassaan hieno! ☺️

Alla olevan kuvan aamuauringosta lavan kosken niskalta on taltioinut kesänaapurimme, valokuvausta harrastava Jukka Brusila - kiitos!

Nähdään Kermassa! 🫶

Alina Liikola & Afrodite keskiviikkotansseissa
Kyösti Mäkimattila & Ajaton Sointu Kermankoskella

INSTAGRAM

PALVELUT

♥ Ilmainen juomavesi

♥ Liikenteenohjaus

♥ Ilmainen narikka lippukopilla

♥ Anniskeluoikeudet

♥ Paikalliset herkut

♥ Narikka lipunmyynnin yhteydessä

♥ Septitankin tyhjennysmahdollisuus

♥ Tilojen vuokraus

Lue lisää

MAKSUTAVAT

♥ Käteinen

♥ Maksukortit

♥ Smartum

♥ E-passi

Majoitus

Lue lisää

Kermankosken
Kesäteatteri

Lue lisää

Pohjois-Karjalan
Sähkö

Lue lisää

Yhteystiedot

Kermankosken lava

Osoite: Mäntylahdentie 5, 79910 Kerma

Puhelin: 045 2628561

Sähköposti:

info(at)kermankoski.fi

12 + 5 =